Taaperon kanssa Tokiossa

Matkakumppanimme Pihla puolitoistavee rajoittaa ja samalla rikastuttaa reissujamme. Paivat pitaa junailla joustavammiksi. Suunnitelmat saa muuttua. Paivan aikana ei ehdi nahda niin paljoa kuin ilman taaperoa, mutta samalla se myos vahentaa liikaa stressaamista ja suorittamista. Nahdaan se mika ehditaan. Ja valitaan kohteet Pihlan ehdoilla. Toisaalta taas rattaiden kanssa on mukava kavella pidempiakin matkoja ja samalla nahda enemman kivoja pienia kujia, tormata hauskoihin kauppoihin, nahda miten ja missa paikalliset kulkevat. Nukutaan pitkat paivaunet ilman huonoa omaa tuntoa. On ihan okei ottaa kaupasta evasta mukaan hotellille eika tarvitse etsia sita parasta lounas- ja illallispaikkaa joka paiva.

Parasta huvia oli syottaa kolikoita kaikenmaailman juoma-, ruoka- ja lippuautomaatteihin.

Liikkuminen Tokiossa rattaiden kanssa on melko sujuvaa. Paikalliset lapset nayttivat kavelevat paljon, mutta toisaalta heidan ikaansa on vaikea arvioida. Myos rattaita ja kantoreppuja nakyi paljon katukuvassa. Matkarattaiden kunkku on MacLaren.

Me liikuimme paljon junalla. Valitsimme hotellime siten, etta se sijaitsee Yamanote linjan lahelle. Tata ympyran muotoista linjaa pitkin paasi kaikille keskeisille alueille joihin halusimmekin tutustua.

Lahes kaikilla juna-asemilla on hissit. Emme ensin vain keksineet mista niita loytaa mutta hissien sijainnit osoitetaan naytolla junan pysahtyessa asemalle. Usein oli tosin nopeampaa kantaa rattaat rappuja pitkin kun odottaa omaa vuoroa pieneen hissiin. Junissa on myos erikseen vaunuja joissa on vanhuksille, lapsille ja raskaanaoleville erikoispaikat ja usein myos penkiton alue rattaita ja pyoratuoleja varten. Naiden vaunujen sijainti on osoitettu asemalaiturilla seka itse junan ikkunassa.


Ensimmainen junamatkamme oli aika jannittynyt. Olin etukateen lukenut kamalista ruuhkista ja ihmispaljouksista ja ettei junissa pysty kulkemaan rattaiden kanssa vaan ne on taitettava kasaan ja lapsi kannettava repussa. Ja nain teimme. Ja veimme varmaan enemma tilaa kuin Pihla rattaissa, silla Juha roikotti edessaan rattaita ja Pihla heilui ja potki repussa. Olimme lahes tyhjassa vaunussa. Avasimme rattaat vaivihkaan ja paastimme Pihlan kuumasta loukustaan istumaan junan penkille. Taman jalkeen menimme junaan aina rattaiden kanssa ja Pihla niissa istuen. Ainoastaan kerran turvauduimme tahan muka kohteliaaseen ja tilaa saastavaan rattaat kasaan + Pihla reppuun –operaatioon kun satuimme junaan kuuden ruuhka-aikaan Harajukusta. Harajukun asema sijaitsee kahden Tokion vilkkaimman aseman, Shibuyan ja Shinjukun, valissa. Viereemme kuitenkin tuli yhden pysakin jalkeen paikallinen nainen rattaidensa kanssa joten totesimme taman meidan yliyrittamisen olevan taysin turhaa.

Shoppailu taaperon kanssa on ihan mukavaa silloin kun lapsille oli oma leikkipaikka jossa Pihla viihtyi ja aiti sai kierrella rauhassa. Lelukaupoissa riitti kerroksia ja ihmettelemista.

MUJIssa sai testata myytavana olevia leluja ja kirjoja.

Toy Park -lelukauppa Ginzassa.

GAPin lastenvaateosastolta Pihla loysi "Kaken" (eli Paten).

Vaippat piti ostaa apteekista, pillimaitoa loytyi normaaleista kaupoista. Ravintoloissa tuotiin Pihlalle aina omat ruokailuvalineet ja muoviastiat. Tilattiin yleensa jotain riisia tai spagettia syotavaksi. Lisaksi Pihla mutusteli tyytyvaisena kauppoista saatavia merilevaan kaarittyja isoja riisipalloja ja -kolmioita joiden sisalta loytyi aina ties mika yllatys japania osaamattomille. Hedelmia myytiin yksittaispakattuina muovipehmustein seka myos valmiiksi pilkottuina muovirasioissa.


Tokiossa on paljon suuria puistoja joissa vietimme aikaa. Meidankin hotellin lahelta loytyi pari pienta puistoa ja leikkipaikkoja keinuineen ja liukumakineen.
Ueno Parkissa oli nain hienot vempeleet.


Heihei Tokio!