Kuvaton blogi, kurja blogi.

Meidän mokkula on niin hidas, etten jaksa/osaa laittaa tänne vielä mitään kuvia. Päivittelen sitten teksteihin kuvia kun saadaan se oikea Internetti, koska se sitten lienee.

Myrskyä ilmassa

Tänään oli Juhan vuoro oksentaa, reilun vuorokauden minun jälkeeni. Voimat vähissä koko porukalla ja Pihla lisää huudollaan vettä myllyyn. En tiedä onko sillä koti-ikävä, kuuma, nälkä, yleinen vitutus, hammaskipu, oma tahto, sisätila-ahdistus vai mikä mutta aikamoista meuhkaamista sen päivät ovat olleet pitkään. Raivo-Riitan mielenosoitukset eivät paljoa innosta kun vielä itsellekin iski tässä kaikessa väsymyksessä ja sairastelussa hirveä koti-ikävä ja ahdistus.

Myrskyävä mieleni saikin sitten viilennystä illalla oikein kunnon ukkosmyrskyn merkeissä. Äänet olivat valtavan räjähtäviä, salamat kirkkaita ja ritiseviä, vettä satoi vaakasuunnassa ikkunoista ja ovista sisään. Sitten alkoikin taivas rummuttaa isoja rakeita. Kiirehdimme sulkemaan luukut ja sammuttamaan kaikki laitteet. Varmuuden vuoksi laitoin vielä kaikki sähköpistokkeetkin off-asentoon. Keittiön pöytämme oli jäänyt ulos grillailun jäljiltä ja nyt siitä yksi kulma mukavasti kipristää. Myös Pihlan rattaat saivat kunnon vesipesun ja testattiin samalla kuinka hyvin auto kestää rakeita.

Eiköhän se mielikin tästä pian taas tyynny, kuten tuo myrskykin. Vähän mua jopa pelotti!

Ensiaskeleita

Täällä ollaan oltu viikko ja ensiaskeleemme uudessa maassa tuntuvat melkoisilta harppauksilta. Pihla on kuluttanut konttaamalla melkoisen monen viraston ja kaupan lattioita. Juha jaksaa ahkerasti istua ja jauhaa hyvänpäivänjuttuja joka luukulla (Hello! - Hi, how are you? - I'm fine thanks, how are you? - Grreat!)

Mutta nyt meillä on
- kännykkäliittymä
- navigaattori
- pankkitilit ja pankkikortit
- ajokortit haettuna
- Juhan veronumero haettuna (no ok, sen sai netistä)
- Medicareen rekisteröidytty
- oma kämppä!!
- ja kaksi patjaa.

Patjakaupoilla tulikin sitten lisää ensiaskeleita. Pihla seisoskeli itsekseen hytkyen taustalla soivan musiikin tahdissa ja siitä vaan lähti tallustelemaan, ja vieläpä pois päin meistä :D Viisi askelta taisi ehtiä taivaltaa kunnes kupsahti kontilleen ja kurkkasi taakseen hymyillen. Ihana <3 Eikän siinä äiti voinut muuta kuin purskahtaa itkuun, niin liikuttavaa oli tuo neidin touhuilu!

Ilman avaimia.

Minulla on ollut aina iso avainnippu: oman kodin avain, avain Tuijalle, työhuoneen ja -postihuoneen avaimet, pullon avaaja, auton avain, pyörän avain. Kun oli aika lähteä lentokentälle Myllykoskelta, kävin etsimään avaimiani. Pitäähän ne aina muistaa ottaa mukaan. Mutta eihän minulla ollut enää jäljellä kuin avaimenperä! Jollain tasolla vasta nyt tämä koko tilanne konkretisoitui ja ajatus tuntui hullulta ja surulliselta - minulla ei ole enää avaimia mihinkään. Ajatus uusista avaimista tuntui vielä liian kaukaiselta, vähän jopa raskaalta ja samalla kutkuttelevalta. Nyt on aika sulkea nämä ovet hetkeksi ja lähteä toiselle puolelle maapalloa.