10.5.2010
8.5.2010
Ajokorttien hakuretki Clevelandiin, osa 2
Samalla kun haimme ajokorttimme, päätimme tutustua vähän enemmän Clevelandiin. Cleveland on osa Redlansin aluetta joka sijaitsee Brisbanen itäpuolella meren rannalla. Redlansissa on monia ihastuttavia paikkoja kuten Wellington Point sekä North Stradbroke Island, joista olemmekin postailleet tarinaa ja kuvia aikaisemmin.
Yritimme suunnistaa Cleveland Pointiin, mutta päädyimmekin ihanan sokkeloiselle kanaalialueelle Raby Bayhin, joka oli täynnä loisteliaita omakotitaloja ja jahteja. Tie kulki merenrantaa pitkin ja pysähdyimme ihastelemaan puistoaluetta ja samalla Pihla tarkeni vielä pulahtaa uimaankin.
Uintien ja leikkien jälkeen harkitsimme jo kotiinlähtöä mutta onneksemme löysimme vielä Cleveland Pointiin ohjaavan tiekyltin. Perillä pelikaani tervehti meitä auringon laskiessa. Pointissa oli iso viheralue grilleineen sekä leikkipaikka lapsille.
Lisäksi siellä oli kivanoloinen ravintola Lighthouse, jonka takeway tiskiltä tilasimme ruokaa. Pointissa oli myös ihan oikea majakka mutta se oli juuri pressujen peitossa kunnostettavana. Mutta kuka söi sitruunat?
(Mun tarvii kyllä vähän kiinnittää huomiota noihin horisontteihen kuvia räiskiessä...)
Clevelandiin ajaa Eight Mile Plainsilta noin puoli tuntia. Lisäksi täältä pääsisi kaupunkiin junalla. Clevelandissa on paljon puistoja ja rantoja, kävelyteitä, joka lauantai markkinat, kaikki palvelut sekä paljon paljon muuta. Meren läheisyys houkuttelisi. Wellington Pointkin vain pienen ajomatkan päässä. Itselleni hiipikin jo mieleen haaveet seuraavan vuoden asuinpaikasta. Ainakin nyt puoli vuotta majailemme siis vielä täällä "Hervannassa" lähellä Juhan työpaikkaa ja nopean bussiyhteyden päässä kaupungin keskustasta.
Yritimme suunnistaa Cleveland Pointiin, mutta päädyimmekin ihanan sokkeloiselle kanaalialueelle Raby Bayhin, joka oli täynnä loisteliaita omakotitaloja ja jahteja. Tie kulki merenrantaa pitkin ja pysähdyimme ihastelemaan puistoaluetta ja samalla Pihla tarkeni vielä pulahtaa uimaankin.
Uintien ja leikkien jälkeen harkitsimme jo kotiinlähtöä mutta onneksemme löysimme vielä Cleveland Pointiin ohjaavan tiekyltin. Perillä pelikaani tervehti meitä auringon laskiessa. Pointissa oli iso viheralue grilleineen sekä leikkipaikka lapsille.
Lisäksi siellä oli kivanoloinen ravintola Lighthouse, jonka takeway tiskiltä tilasimme ruokaa. Pointissa oli myös ihan oikea majakka mutta se oli juuri pressujen peitossa kunnostettavana. Mutta kuka söi sitruunat?
(Mun tarvii kyllä vähän kiinnittää huomiota noihin horisontteihen kuvia räiskiessä...)
Clevelandiin ajaa Eight Mile Plainsilta noin puoli tuntia. Lisäksi täältä pääsisi kaupunkiin junalla. Clevelandissa on paljon puistoja ja rantoja, kävelyteitä, joka lauantai markkinat, kaikki palvelut sekä paljon paljon muuta. Meren läheisyys houkuttelisi. Wellington Pointkin vain pienen ajomatkan päässä. Itselleni hiipikin jo mieleen haaveet seuraavan vuoden asuinpaikasta. Ainakin nyt puoli vuotta majailemme siis vielä täällä "Hervannassa" lähellä Juhan työpaikkaa ja nopean bussiyhteyden päässä kaupungin keskustasta.
Ajokorttien hakuretki Clevelandiin, osa 1
Kyllä! Saimme vihdoin haettua ajokorttimme Clevelandista! Haimme niitä heti enimmäisellä viikolla asuessamme vielä Raijan luona joten tuo Clevelandin toimipiste oli silloin lähin. Nehän olisi siis kuulunut ottaa jo silloin mukaan, mutta meille sattui pieni väärinkäsitys ja luulimme että he soittavat puhelimella (call) meille sitten kun kortit ovat valmiit. Oletimme tietysti että korttien tekemiseen menee pari viikkoa kuten Suomessakin. No, virkailijahan oli tarkoittanut että hän kutsuu (call) meidät _parin minuutin_ päästä takaisin luokseen kunhan on tulostanut ja laminoinut kortit. Kuvathan otettiin siellä paikan päällä.
Vähänkös virkailijoita nauratti kun menimme kyselemään puoli vuotta sitten anottujen korttien perään. Meidän onneksemme he eivät olleet heittäneet niitä roskiin vaan ne olivat kuin olivatkin vielä tallessa!! Muuten olisimme saaneet maksaa niistä 27,50 AUD per kappale lisää.
Joten siinä ne nyt ovat. Meidän ajokortit.
On muuten hassua että niissä näkyy myös osoite. Ajokortti tulee siis uusia aina kun muuttaa. Onneksi meillä oli jo uusi osoitteemme tiedossa eikä siinä nyt ole Raijan osoitetta.
Syy, miksi vihdoin lähdimme hakemaan ajokortteja, onkin ihan oma tarinansa. Kerrottakoon se pian kunhan tomu laskeutuu.
Vähänkös virkailijoita nauratti kun menimme kyselemään puoli vuotta sitten anottujen korttien perään. Meidän onneksemme he eivät olleet heittäneet niitä roskiin vaan ne olivat kuin olivatkin vielä tallessa!! Muuten olisimme saaneet maksaa niistä 27,50 AUD per kappale lisää.
Joten siinä ne nyt ovat. Meidän ajokortit.
On muuten hassua että niissä näkyy myös osoite. Ajokortti tulee siis uusia aina kun muuttaa. Onneksi meillä oli jo uusi osoitteemme tiedossa eikä siinä nyt ole Raijan osoitetta.
Syy, miksi vihdoin lähdimme hakemaan ajokortteja, onkin ihan oma tarinansa. Kerrottakoon se pian kunhan tomu laskeutuu.
Pieni tarhalainen
Torstaina kävimme Pihlan kanssa leikkimässä päiväkodissa. Saimme samalla nuo kuvat. Pihla siinä 15kk.
Kävimme tutustumassa uuteen ryhmään. Pihlan vanha ryhmä kun oli vauvoille 0-15kk ja tämä taaperoryhmä sitten 15kk eteen päin. Ryhmän vetäjä oli TODELLA mukava, iloinen ja puhelias nuori nainen. Hänen omat lapset on myös tuolla tarhassa ja nuorin on ollut tuolla Pihlan aikaisemmassa ryhmässä.
Taaperot olivat juuri välipalalla ja siirtyivät sitten ulos (Pihlan aikaisempi ryhmä on ulkoillut tasan kerran kesän aikana, tosin nyt talven lähestyessä pienetkin ulkoilevat kuulemma aamuisin siinä omalla alueellaan jossa ei ole muuta kuin tasaista maata). Touhua ja vilskettä riitti! Pihla oli ensin hetken epävarma kunnes lähti könkkäämään ympäriinsä. Tutkimme kiipeilytelineen ja liukumäen, keinut, hiekkalaatikon, osallistuimme tanssituokioon, rakentelimme palikoita ja ajelimme muoviautoilla sekä työntelimme kottikärryjä. Pihla osoitteli suu ammollaan muita lapsia ja taas lähti könkkäämään paikasta toiseen touhukkaana.
Sovimme että Pihla menee tiistaista alkaen sitten takaisin päiväkotiin ja katsotaan miten lähtee sujumaan. Tässä on vielä muutama päivä aikaa voimistaa jalkaa ja harjoitella tasapainoa. Pihla kävelee jo tosi reippaasti ja paljon. Tänään alkoi polvikin kävellessä jo taipua vähän paremmin. Neiti sovittelee eri kenkiä ja kävelee sitten alakertaa ympäri ja tavailee jotain omia sanoja ja tavuja.
Ainut asia mikä huolestuttaa on se, miten Pihlan touhuja ehditään siellä vahtia. Lääkärin ohje kun oli että vielä kolme viikkoa pitäisi olla jalan kanssa erittäin varovainen ja luetteli pitkän listan mitä ei saa touhuta (emmekä ymmärtäneet niistä mitään, mutta ilmeisesti jotain kiipeilyä ja hyppelyä tmv.). Lapsia on samalla piha-alueella ainakin 24 ja kaikki juoksee ja hyppii ympäriinsä, on kiipeilypaikkoja, -lankkuja, erilaisia korokkeita, pomppupaikkoja jne. Mitenköhän tuo meidän pieni siellä sitten pärjää rikkomatta jalkaansa uudelleen. Pihlan tasapaino on vielä todella hakusessa ja kaatuilee tosi paljon.
Täytyy vielä painottaa uudestaan sitä että jos voisivat nähdä vähän ekstravaivaa ja seurata tarkemmin. Vielä kun on ihan uudet leikit eikä Pihla ole mikään kiipeilymestari.
7.5.2010
Viikonloppu Noosassa
Viime viikon perjantaina suuntasimme pitkää viikonloppua viettämään Sunshine Coastille Noosaan. Kävimme ensin Tuijan ja Pihlan kanssa ruokakaupassa ja haimme pojat sitten töistä. Parin tunnin ajomatka venyi yli kolme tuntiseksi kun köröttelimme moottoritiellä kolmeakymppiä. Ja Pihlahan antoi kuulua! Kyllä se DVD-soitin autoon on hankittava jos meinaa vähän hermoja säästää, etenkin kun on muitakin kyydissä.
Majapaikkanamme oli kaksikerroksinen town house (eli rivitalo) joenvarrella Noosavillessä. Illalla asetuimme taloon ja grillailimme. Ensimmäisenä aamuna söimme aikaisen aamiaisen yhdessä kylän kahviloista. Palvelu oli erittäin lapsiystävällistä kun meidän ohjattiin sisäpihan puolelle jossa oli mukava pieni allas. Pihlalle tuotiin heti syöttötuoli, värityskynät ja paperi jossa oli kahvilan logossa oleva koira.
Tuijan ja Joonan herättyä suuntasimme Eumundiin markkinoille noin 20 minuutin päähän. Siellä kiertelimme kojuja ja ihmettelemimme markkinoiden valtavaa kokoa ja ihmismäärää. Pihlalle löyti hame ja puinen palapeli.
Päiväunien jälkeen lähdimme epäonniselle lounaalle Noosa Headsiin kun kello olikin jo yli neljän eikä ravintoloista saanut ruokaa seuraavaksi kuin illallista kuuden aikaan. Hermostuksissamme päädyimme Juhan kanssa kanakebabeihin jotta ehdimme vielä rannalla käymään ennen auringonlaskua. Tuija ja Joona jäi nautiskelemaan ajasta Hastings Streetille.
Rannalla olikin ihanaa kun Pihla pääsi pitkästä aikaa meren aaltoihin ja tepastelemaan rantahiekalla. Voi sitä ihanaa innostunutta ilmettä kun pieni pystyi itse (hieman avustettuna toki) liikkua, jalka vapaana kipsistä.
Seuraavana aamuna olikin varsinainen suunniteltu rantapäivä kun Juhan työkaveri tuli bodyboardaamaan. Hän oli saanut valita rannan eikä sitten huomannut heti sanoa ettei se sovellu lapsille - tuo pelkästään kivikkoinen aallokkoinen rantakaistale. Keksimme tämän sitten itse kun olimme jonkin aikaa ajaneet ympyrää ja kärkkyneet parkkipaikkaa jotka olivat todella kortilla. Juha heitti sitten naiset takaisin paremmille rannoille ja pääsimme nauttimaan hiekkaleikeistä, aalloista ja auringosta :)
Lounaaksi herkkuintialaista ja päiväunien jälkeen jäin Pihlan kanssa Noosavilleen muiden lähtiessä (jälleen epäonniselle) luonnonpuistokierrokselle. Minä sen sijaan löysin ihanat kengät.
Maanantaina tavarat kasaan ja matka jatkui kohti Glass House Mountainseja, jotka olivat sopivasti kotimatkan varrella. Samaista tietä pitkin matkustimme bussilla viisi vuotta sitten Merin ja Harrin kanssa kun menimme Australian Zoo:hon. Tie onkin nimetty Steve Irwin Driveksi tuon hienon eläintarhan edesmenneen omistajan, Crocodile Hunterin mukaan.
Vuoret ovat 26 miljoonaa vuotta sitten tapahtuneen tulivuorenpurkauksen peruja. Kieltämättä törröttivät kummallisesti maasta, kun on tottunut tasaisuuteen. Kiersimme pienen luontopolun näköalapaikan lähimaastossa. Semmoista kuivakkaa metsää jossa kasvoi myös havupuita, ei siis niinkään vehreää sademetsää kuten aikaisemmin Mount Tambourinella. Kylä vuorien kupeessa oli varsinainen tuppukylä, johon pysähdyimme burgereille. Yksi limsoista oli kuukauden yli parasta ennen päiväyksen, toiset olivat menossa muutaman päivän päästä vanhaksi.
Majapaikkanamme oli kaksikerroksinen town house (eli rivitalo) joenvarrella Noosavillessä. Illalla asetuimme taloon ja grillailimme. Ensimmäisenä aamuna söimme aikaisen aamiaisen yhdessä kylän kahviloista. Palvelu oli erittäin lapsiystävällistä kun meidän ohjattiin sisäpihan puolelle jossa oli mukava pieni allas. Pihlalle tuotiin heti syöttötuoli, värityskynät ja paperi jossa oli kahvilan logossa oleva koira.
Tuijan ja Joonan herättyä suuntasimme Eumundiin markkinoille noin 20 minuutin päähän. Siellä kiertelimme kojuja ja ihmettelemimme markkinoiden valtavaa kokoa ja ihmismäärää. Pihlalle löyti hame ja puinen palapeli.
Päiväunien jälkeen lähdimme epäonniselle lounaalle Noosa Headsiin kun kello olikin jo yli neljän eikä ravintoloista saanut ruokaa seuraavaksi kuin illallista kuuden aikaan. Hermostuksissamme päädyimme Juhan kanssa kanakebabeihin jotta ehdimme vielä rannalla käymään ennen auringonlaskua. Tuija ja Joona jäi nautiskelemaan ajasta Hastings Streetille.
Rannalla olikin ihanaa kun Pihla pääsi pitkästä aikaa meren aaltoihin ja tepastelemaan rantahiekalla. Voi sitä ihanaa innostunutta ilmettä kun pieni pystyi itse (hieman avustettuna toki) liikkua, jalka vapaana kipsistä.
Seuraavana aamuna olikin varsinainen suunniteltu rantapäivä kun Juhan työkaveri tuli bodyboardaamaan. Hän oli saanut valita rannan eikä sitten huomannut heti sanoa ettei se sovellu lapsille - tuo pelkästään kivikkoinen aallokkoinen rantakaistale. Keksimme tämän sitten itse kun olimme jonkin aikaa ajaneet ympyrää ja kärkkyneet parkkipaikkaa jotka olivat todella kortilla. Juha heitti sitten naiset takaisin paremmille rannoille ja pääsimme nauttimaan hiekkaleikeistä, aalloista ja auringosta :)
Lounaaksi herkkuintialaista ja päiväunien jälkeen jäin Pihlan kanssa Noosavilleen muiden lähtiessä (jälleen epäonniselle) luonnonpuistokierrokselle. Minä sen sijaan löysin ihanat kengät.
Maanantaina tavarat kasaan ja matka jatkui kohti Glass House Mountainseja, jotka olivat sopivasti kotimatkan varrella. Samaista tietä pitkin matkustimme bussilla viisi vuotta sitten Merin ja Harrin kanssa kun menimme Australian Zoo:hon. Tie onkin nimetty Steve Irwin Driveksi tuon hienon eläintarhan edesmenneen omistajan, Crocodile Hunterin mukaan.
Vuoret ovat 26 miljoonaa vuotta sitten tapahtuneen tulivuorenpurkauksen peruja. Kieltämättä törröttivät kummallisesti maasta, kun on tottunut tasaisuuteen. Kiersimme pienen luontopolun näköalapaikan lähimaastossa. Semmoista kuivakkaa metsää jossa kasvoi myös havupuita, ei siis niinkään vehreää sademetsää kuten aikaisemmin Mount Tambourinella. Kylä vuorien kupeessa oli varsinainen tuppukylä, johon pysähdyimme burgereille. Yksi limsoista oli kuukauden yli parasta ennen päiväyksen, toiset olivat menossa muutaman päivän päästä vanhaksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)