Pikkaraisen jalka paketissa

Eilisen rokotusreissun jälkeen Pihla ja äiti leikki kauppakeskuksen kolikolla pyörivässä laitteessa. Piheinähän ei rahaa sisään laitettu vaan istuskelemme yleensä milloin autossa ja milloin kitarassa tai rummussa huvin vuoksi. Pieni seisoskeli siinä tasanteella ja ehti ottaa hutiaskeleen ja kopsahti maahan. Siitä sitten lääkärin kautta röntgeniin ja sieltä ensiapuun ja koko vasen jalka pakettiin :/

Pihla oli urhea ja reipas!

Tänään menimme jatkotarkastukseen, sillä lääkäri halusi varmistaa ettei päässä, kädessä, kylkiluissa jne. ole mitään ruhjeita tai sisäisiä vuotoja kun isku tuntui olleen niin kova. Kaikki vaikutti kuitenkin olevan ihan ok. Tänään otettiin uudet röntgenkuvat jotta nähtiin että jalka on oikeassa asennossa kipsin sisällä. Torstaina mennään vielä "jalkatohtorille" aamulla. Seuraavat kuusiviikkoa kannellaan ja koitetaan viihdyttää pikku potilasta.

Meillä on varattuna pääsiäiseksi Melbournen reissu. Lennot ja hotellit on jo maksetttu. Lääkärin mielestä voi ihan hyvin lentää ja mennä kun ei Pihla ole muutoin kipeä. Täytyy vielä miettiä mitä sen reissun kanssa tehdään, toisaalta samalla lailla siellä voi kökkiä hotellilla ja käydä kärrylenkeillä kuin kotonakin, jätetään vaan ne touhupaikat välistä ja möllötetään museoissa :D
Vai?

Ihana Pihla rannalla

Verenimijät

Puskaradio soi taas. Tällä kertaa sävelenä oli "Mt. Byron - Olet kova kuin k..ivi".

Nuottiavaimen paikalla oli Alderleyn kohtaamispaikka kaupungin pohjoispuolella, josta lähdimme aika tarkkaan kello 7 aamulla kohti pohjoista noin 100 kilometriä. Automatka oli maisemiltaan upea. Kuljettaja tuoksui rohkeasti hieltä joten autenttinen metsätunnelma oli aisteissa aamusta saakka. Tie kiemurteli niin että sitten miesmuistiin tuli autopahoinvointia.

Perille päästyämme Mt. Meen lähtöpaikalle sävellaji vaihtui molliin. Eräs mies oli tullut tuonne keskelle ei mitään edellisenä iltana tekemään itsemurhaa, ja makasi siellä verissään mutta hengissä. Hän oli epäonnistunut sitten tavoitteessaan, ja hiljaa vaikeroi maassa. Kaikkea sitä pitää nähdä. Soitimme ja odotimme paikalle ambulanssin joka poimi miehen, ja lähdimme sitten lopulta kohti puskaa, edessä olisi 10..15 km matka.

Tässä on kuvia retkeltä:

Tiivistäen voisi sanoa että kuljimme ilman polkuja kukkuloita ylös ja alas, ja aika paljon myös pitkin kallioista rotkoa. Reitti oli aikalailla haasteellinen ja monen monta kertaa huomasi olevansa vain käsien varassa ja heiluttelevansa jalkojaan jotain kivenkielekettä kohti, tai ylipäätään neliveto päällä kaikin raajoin sammaleista jyrkännettä pitkin. Kerran piti turvautua myös laskeutumisköyteen, kun kävi turhan jyrkäksi. Seuraavana päivänä eli tänään on ollut hyvässä mielessä koko vartalo kipeä, jostain syystä selkälihakset eniten. Mainiota puuhaa, ei takuulla jää tähän. Ihmeellisiä eläimiä ei nyt nähty. Ensimmäisen kerran sain tehdä tuttavuutta iilimatoihin, joita minullakin oli jalassa lopulta neljä tiukasti kiinni Vuolteen veripirtelöbaarissa.

Ja uimme myös vesiputouksien alla olevissa altaissa. Vesi oli suomalaisittain sopivaa (veikkaisin 18) mutta Australialaisille hieman vilpoisaa. Kunhan päällä ei ollut puuvillaa, niin veteen sai hypätä vaatteet päällä ja sitten jatkaa vaeltamista samoissa märissä vaatteissa - kyllä sitä lämpimänä pysyi :)

Muutaman sanan tuosta valleuskerhosta voisi sanoa: se on iso ja aktiivinen kerho, joka viikko on useampia vaelluksia. Vaellukset jaetaan eri kategorioihin vaativuuksien ja maaston ja pituuden yms mukaan. Esimerkiksi tuo eilinen vaellus oli luonnehdittu seuraavasti:

"MDW-6C: Medium Length Day Walk, Terrain Challenge level 6, Condition requirement C.

This trip combines many favourite elements - rock slabs, waterfalls, rock hopping, rock scrambling, huge overhanging cliffs, caves, swimming, interesting vegetation changes, some scunge and isolation. This trip is in the Mt Mee State forest starting from the Gantry Picnic Area and is ideal for this time of the year."

Tuo on sikäli toimiva, että jokainen voi valita oman tasonsa mukaan retkiä. Ja eikä sitten vaativammilla retkillä tarvitse raahata perässä liian korkealle tähtääviä.

Puskassa

No tunnustetaan, kävin siellä puskassa nyt sitten ensimmäisen kerran.

Mukavaa oli, tapasin ihmisiä Australiasta, Indonesiasta ja Portugalista.

Tuossa muutama kuva:

Puska oli helppo pätkä kaupungin läheltä (Mt Coot-tha), metsää ja kalliota lähinnä.

Viikon päästä haastavampiin matkoihin, luvassa on iilimatouintia.

Ai niin, oli siellä käärmekin polulla, mutta taisi olla vain harmiton tree snake.

No nyt se on alkanu puskakävelijäksi...

Onkohan tolla mun rakkaalla miehellä joku lähestyvä 30-villitys. Tai no, ihan itsensähän se on - Aina haalimassa uusia harrastuksia ja ihan ekana pitää hankkia kaikki varusteet, joita sitten lojuu siellä täällä.

Bodyboardingistahan täällä on jo kerrottu. Sen rinnalla kulkee yhä tennis ja golf ja lenkkeily. Sukelluskurssia on varaamassa kesälle.

Ja nyt se sitten on liitty puskakävelijöihin.

Warning: "Bushwalking is addictive"

Muahhhahahahhaaaa :D

We heart Straddie

Viikonloppuna mökkeilimme North Stradbroke Islandilla, eli Straddiella, mukavassa Bungalowissa Tuijan ja Joonan kanssa. Autolautta Clevelandista Dunwichiin kesti noin 45 minuuttia ja siitä ajoimme Amity Pointiin grillailemaan ja maistelemaan viiniä omalle takapihalle.

Lauantaina vietimme ensin aamun omalla altaalla...


... ja päiväunien jälkeen lähdettiin saariseikkailulle. Nähtiin kenguru joka kantoi vaavia mukanaan, söpöä.


Main beach oli uimareilta suljettu suurten aaltojen takia ja oli melkoisen hulppeaa kävellä tyhjällä rannalla aaltojen pauhatessa ja sadekuuron kastellessa.



Main beach ylhäältä kävelyreitiltä kuvattuna.




Kotiranta Amity Pointissa ei ollut uimakelpoinen mutta ihana pitkä kaunis hiekkaranta ilta- ja aamukävelyitä varten. Pihlan kanssa bongailtiin haita ja delfiiniparvia ja piirreltiin simpukoilla hiekkaan. Rantatien varrella kasvoi eucalyptuksia joista puolestaan bongailimme koaloita. Minä voitin Juhan 3-1.





Meidän bungalowin rantapätkä oli jyrkkä ja kivikkoinen. Rannassa oli kiva oma laituri jolla voi kalastella sekä pöytiä, tuoleja ja grilli. Laiturin alle voi iltaisin sytyttää valot. Valo houkuttelee paikalle pikkukaloja ja kenenkäs herkkua taas ovat pikkukalat....?



Naapurin laiturilla näytti olevan paremmat eväät, mutta kyllä meidänkin laiturilla poikkesi muutama delfiini. Aika huikeaa nähdä luonnossa kaikkia näitä eläimiä joita usein näkee vain eläintarhoissa ja delfinaarioissa.

Seuraavana aamuna luovutettiin mökki ja tehtiin pari turhaa harhaiskua Brown lakelle sekä pysähdyttiin "lähteille" (kannattaa siis keskittyä vain Lookout Pointin rantoihin ja kävelyreittihin). Menimmekin sitten uimaan ja löhöilemään Cylinder beachille.




Saimme vielä nauttia auringon paisteestakin ja kiersimme uudestaan näköalareitin kun se jäi edellisenä päivänä vähän kesken sateen takia.



Saimme aikaistettua autolauttamatkaa parilla tunnilla ja totesimme kaikki että pilvinen ja hieman sateinen sää on paljon mukavampi kuin porottava aurinko silloin kun pitäisi jaksaa pitkään ulkona. Päästiin siis ajoissa kotiin toipumaan, Juhalla kun sinnitteli kuume ja kurkkukipu koko viikonlopun.

Tuijan ja Joonan blogissa on myös paljon hienoja kuvia tältä ja muiltakin meidän yhteisiltä reissuilta.

Maiju & Juha

Fiilistellään nyt täälläkin kun kuvia katsellessa innostuin tekemään kuvakollaasin. Ihania muistoja kuvat toivat. Kiitos kaikille rakkaille jotka teitte päivästämme täydellisen juhlan kaksi vuotta sitten!