Ötökän elämää...

Äiti kertoi että sukulaiset olivat ihmetelleet ettei ötökät ole ajaneet mua jo täältä takaisin Suomeen. Alkuun päästiinkin ihan vähällä eikä nämä tämän hetkisetkään kokemukset kovin eksoottisia ole.

Ensin koimme hyttyshyökkäyksiä iltaisin kun söimme ulkona juuri hämärtyessä. Sitten ne hyökkäsivät öisin kimppuumme. En tiedä mitä hyttysiä nämä oikein on, sillä emme kuule juurikaan ininää vaan herään kamalaan kutinaan ja jalat ovat täynnä paukuroita. En kyllä ole vieläkään kaupasta ostanut Raidia, mutta olemme muistaneet nyt paremmin pitää ovien ja ikkunoiden hyttysverkot kiinni emmekä ole enää istuneet hämärtyvässä illassa sillä iltahämärä on siirtynyt jo niin myöhäiseksi että olemme jo syöneet ennen sitä :D

Seuraavaksi bongailimme torakoita. Juhan mielestä ne on julmetun kokoisia ja se ottaa niistä aina kuvia ja sen takia talon eri nurkista löytyykin aina duplo-palikoita mistä sattuu. Mun mielestä ne on aika pieniä ja viattomia, ei sellaisia, joita syödään tai kaadetaan päälle telkkariohjelmissa. Niillä on jokseenkin outo tapa heittäytyä selälleen kun ne tapaa ihmisiä. Ainakin yläkerrassa kerran yksi tapaus oli ensin elossa, sitten ketarat ojossa ja pian kun kuljin taas siitä ohi niin kaveri olikin jo tiessään.

Tämän jälkeen olikin vuorossa muurahaisten esiinmarssi. Juha haki kaupasta myrkkyä ja suihkii sillä hulluna joka seinustalle ja reikään. Ainut keino on pitää keittö ja lattiat puhtaana. Etenkin juusto tuntuu houkuttelevan niitä. Nyt meillä on joka nurkassa myös sellaisia valkoisia muovihärpäkkeita, joista ahkerat muurahaiset sitten kantavat myrkkyä kuningattarelle ja viikon sisällä pitäisi tuhoutua koko pesueen. Ihmettelimme tosin kun suuri osa ahkerista muurahaisista olikin kuollut siihen paikoilleen - kuka nyt myrkyttää kuningattaren?

Uusin tuttavuutemme on toukat. Unohdimme viedä jouluaattona roskiksen tien varteen! Yök! Siitä on aina huomannut että viikko on kulunut, kun on ollut aika viedä torstaisin roskis. Nyt unohdimme sen ihan kokonaan. Tuo roskislaatikko ei meillä viikossa kyllä täyty, joten sen vuoksi emme ole pulassa. Mutta tuo ihana haju. Ja nyttemmin sieltä ulostautuvat toukat. Juhan töissä oli veikattu niitä kärpäsen toukiksi. Onneksi huomenna on taas torstai.

Näiden lisäksi on tietysti hämähäkkejä. Käärmeitä emme ole nähneet. Meillä ei ole vielä yhtään kunnon ötökkäkuvaa joten liitän tähän loppuun kuvan "ötökästä" jonka tilasin Pihlalle.

Tamborin man

Jos metsään haluat mennä nyt..

... niin uullaatuuus!


Maanantaina 28.12. oli vapaapäivä. Australiassa on hassu tapa, että jos pyhävapaa osuu viikonlopulle, se siirtyy seuraavalle arkipäivälle. Nyt siis tapsukka siirtyi maanantaille.

Alun perin suunnittelimme matkaa North Stradbroke saarelle, mutta autolauttoja oli enää aika huonosti jäljellä päivälle, ja muutenkin oli tosi sateinen keli. Valitsimme Lonely Planetista arvalla Tamborin mountainin. Ja se olikin mukava paikka se.

Matkaa mittariin kertyi noin 60 km per suunta. Toisinaan satoi niin rankasti, että muutaman kerran kävi jo mielessä auton luisuttelu sivuun. Perillä oli kuitenkin tauko sateesta useampi tunti, joka sitten jatku heti kun lähdimme pois! Kävi siis loistava tuuri.

Tamborin vuori on todellista sademetsää. Alkuun olemme olleet hieman pettyneitä Australian paljon kehuttuun luontoon ja faunaan räkyisine eukalyptusraatoineen, mutta nyt näimme jotain aivan muuta. Vehreää tiheää sademetsää aika lähellä kotoa! Ja viinitarhoja, puistokävelyitä, vesiputouksia.

Ensin ajelimme ympäriinsä ja mietimme mihin menisimme. Haimme vauhtia Infotoimistosta, ja päätimme mennä yhden lookout - paikan jälkeen aamupalalle viinitilalle. Saimme hyvät antimet, ja ehtaan matkailijahintaan :) Paikka oli venäläisomisteinen ja siinä myyjä muisteli mitä kaikkea tietää Suomesta, kun kerran naapureita ollaan. Otimmepa sitten palan venäläistä omenapiirakkaa jälkipalaksi, kun kerran naapureita ollaan.

Viinitarhan pihassa.

Hurjastelu perillä ei auttanut, ylös ja alas kukkulan rinnettä sai ajaa tarkkana, erityisesti neulansilmissä.

Sademetsä oli sateen jäljiltä vehreää ja jylhää. Ajonopeuden sai pitää 20..50 km tunnissa.

Syöpöttelyjen jälkeen suuntasimme Skywalkille, eli kotoisammin 1,5 kilometrin sademetsäkävelylle. Pihla reppuun ja menoksi.

Amalia Skywalker.

Sademetsän koko fauna. Pieni kalkkuna tahi lihava palokärki. Onneksi emme kantaneet laajakulmaobjektiivia kokonaiskuvan saamiseksi.

Patikoinnin jälkeen oli vuorossa Cedar Falls vesiputoukset, jossa oli myös uintipaikka. Uintipaikalla alkoi sade ahdistelemaan sen verran, ettemme lopulta menneet kivialtaaseen.

Vesi putoaa.

Paluumatkalla vettä satoi taas kuin Esteri-vesipumpun liittimestä, mutta kah ironiaa, meiltä olikin kotoa katkaistu vedet. Tietyöt, sanoi kiinalainen isännöitsijämme. After five hours ja viisi sormea pystyssä oli virkkeen loppukaneetti. Kohta saamme viiden tunnin mitan, hieman skeptiseksi sitä on täällä oppinut varisinkin aikojen suhteen... :)

Joulu on taas!

Joulu on taas kattilat täynnä puuroo.

Tätä kirjoittaessa ensimmäinen joulu Australian mantereella on jo täydessä vauhdissa, on Joulupäivä. Mitenköhän se joulu sitten meni? Pihlan kanssa kävin Suomikoulun joulujuhlissa ja koko perhe käytiin suomalaisen seurakunnan joulujuhlissa. Suomikoulun juhlien keski-ikä oli noin 35 vuotta, kun taas seurakunnan juhlien keski-ikä noin 70 vuotta. Kaksi erilaista juhlaa siis :) Mutta sen jälkeenkin olemme koittaneet pitää joulumieltä yllä. Kovin helppoa ei ole mieltää joulua, kun ulkona on 30+ lämmintä, ja joulu muistuttaa jenkkiläistä krääsäjoulua enemmän kuin Mauri Kunnaksen ajatuksia.

Viikkoa ennen joulua kävin työpaikan joulujuhlassa, joen varrella keskustassa. Sinänsä ihan mukavat pikku juhlat. Musiikin pauhatessa oli usein vaikea kuulla mitä ihmiset puhuivat, ja siitä vähästä mitä sitten kuuli niin poimia mitä he oikein aussimongersivat :)

Ilotulitus joella, näyttävä heijastuksineen. Pokkarilla en kunnon kuvaa saanut.

Seuraavana aamuna kävimme suomalaissa ev.lut. kirkossa kuuntelemassa ja hoilaamassa kauneimmat joululaulut, ihan siis suomeksi. Pappia myöten väki oli perisuomalaista. Pihla taputti kolmen ensimmäisen laulun jälkeen ja sitten melkein kuin sovitusta merkistä saimme kiukkukarkelot aikaiseksi ja sivakoimme Pihlan kanssa ulos.

Jouluyö, juhlayö, ratiritiralla tuli varpunen jouluaamuna.

Olimme jo etukäteen sopineet että liitymme muutaman Suomalaisen pariskunnan kanssa syömäseurueeseen kirkon jälkeen. Menimme Sizzler nimiseen ravintolaan, joka oli ammuttu täyteen.

Tiistaina kävimme sitten työkaverin, Kanadalaisen Andrewn luona "joulugrillaamassa". He ovat juuri myös muuttaneet tänne, kuukautta ennen meitä.

Edmontonilaisen lihankasvatusseudun asukkaan näkemys jouluruuasta. 3 isoa anguspihviä, Jack Daniels - kastikeessa (joka tosin itse vietiin tuliaisiksi).

Meidän perheen joulunaikaan kuuluu nykyään myös erottamattomasti Pihlan synttärit. Neito täytti pyöreitä eli 1 vuotta aatonaatonaattona. Sen kunniaksi joimme ennen töihin lähtöä pullakahvit ulkona ja muutamat puketitkin avasimme kummeilta :)

Toivottavasti ukko on hommannut mulle erikseen joulu- ja synttärilahjat.

Sen jälkeen seuraavana päivänä, aaton aattona, joulua saimme kuutiomme tavaraa Suomesta. Nappiajoitus, tuli kummasti lisää jouluista tunnelmaa kun saimme tuttuja astioita, kuvakehyksiä ja muuta mukavan tuttu rompetta. Ja myös Moccamasterin, jolla olemme keitelleet joulun ajan Juhlamokkaa (vain 10 e / paketti täällä, huoh... :) Noin muutoin kun täällä juodaan pikakahvia.

Karanteenin läpäisseet tavarat saapuivat 7 viikon matkanteon jälkeen. Taustalla häämöttää myös saapuneet golf-mailat.

Aattona minulla ja Australiassa ylipäätään oli vielä ihan normaali työpäivä. Lähdin kolmelta kotiin ja täällä olikin laitettu pöytä koreaksi oikein jouluisasti. Maiju ja Pihla olivat käyneet sekä Ikeassa että Scandinavian Bakeryssä (suomalaisten pitämä), joten tarjolla oli perunasalaattia, porkkanalaatikkoa, karjalanpiirakkaa, munavoita, ruisleipää, kylmäsavustettua lohta, grillattua lohta, salaattia, punaviiniä jne. Slurps kun oli hyvää. Ja hetki oli muutenkin tunteikas, iso mieskin siinä herkistyi.

Jouluillallinen.

Aattoiltana soittelimme Skypellä sekä Luvialle että Myllykoskelle. Huikein suoritus oli, kun katsoimme Lumiukko - animaation Skypen välityksellä Myllykosken telkkarista. Tekniikka ja joulu.

Apinateevee.

Harrikin soitteli sitten vielä iltasella kännykkään ja oli mukava turista.

Skypettelyn jälkeen saapui myös Joulupukki! Pihla pelkäsi koko ajan, lopussa melkein meinasi tulla syliin kun oli saanut jo niin paljon lahjoja, muttei sitten kuitenkaan. Minä taas jännitin että eikö se oikeasti tunnista pukkia.

Ho ho ho! I am sonta claus.

Olinko minä näin kiltti?

Semmoinen aatto! Pihla meni nukkumaan, me maistoimme vielä hetken viinä ja seurasimme perästä. Joulupäivänä oli puolisateista, mutta päätimme silti lähteä kokeilemaan meille uutta puistoa toisella puolella kaupunkia. Tässä sieltä vielä muutama kuva:

Päiväkodin joulujuhlat

Olin eilen ensimmäistä kertaa hoidossa. Kaikki taisi mennä tosi hyvin, söin, nukuin rontti-fantin kanssa ja mulle oli vaihdettu vaipat kolme kertaa. Söin pipariakin. Vähän mua tosin nolotti kun äiti rupes parkuun kun se lähti sieltä...

Tässä on meidän Koaloiden oma huone. Tossa me syödään piparia rivissä ja tuolla perällä on pimennetty viileä huone jossa nukutaan.

Tänään sitten mentiin taas sinne päiväkotiin kun siellä oli joulujuhlat. Meitä ehkä vähän huijattiin, sillä ei me saatu piparia eikä nähty joulupukkia. Tosin ei oltukaan siellä kun tunti kun mua alkoi ihan hirmuisesti väsyttämään. Siellä oli paljon lapsia ja melskettä ja musiikkia ja saippuakuplia ja kasvomaalausta ja muotoiluvahaa.

Tässä istun. Iskä laitto mulle tohon tommosen metsän pystyyn. Muut lapset osaa jo leikkiä.

Tää on kiva hoitotäti.

He heh heheh he-man!

Enää en jaksa korjata ihastelijoita ja mitä se hyödyntäisikään - muuta kuin että ihastelija saattaisi harmistua siitä, että on sanonut väärin. Enkä minäkään nyt ensimmäisenä Pihlaa tytöksi veikkaisi, niin sinisiä ja turkooseja on nuo Patrikilta perityt kesävaatteet :D

Oh, he is SOOOOOO cute! (Pihla möllöttää pitkästyneenä rattaissaan kassajonossa)
How old is he?
Beautiful, he walks already?! (Pihla roikkuu toisessa kädessä kiinni ja tasapainoilee pystyssä)

Ring ring. Meillä on lankapuhelin, juhuu!

Ring Ring, se soi koko ajan!

Yleensä siellä ei ole ketään, kuuluu vaan vaimea klik. Usein taas soitetaan väärään numeroon. Paljon soitellaan myös ties mitä mainostaen. Kerran rohkenin laittaa luurin korvaan kun tajusin litanian tulevan suoraan nauhurista.

Oikeastihan se on langaton puhelin, mutta lankapuhelimesta on kivempi puhua, ettei kukaan sekoita sitä kännykkään. Se on hieno valkoinen, halvin mikä kaupasta löytyi. Täällä pitää olla kotinumero, jotta voi tilata nettiyhteyden. Juha voisikin kirjoittaa oman blogitekstinsä tapauksesta Telstra, eli tuosta valtion mahtavasta puhelinyhtiöstä!

Ring riiing - tänään sieltä soitettiinkin minulle! IKEAsta toimitettiin meille sohva. Juha on ensimmäistä päivää töissä.

Kuvaton blogi, kurja blogi.

Meidän mokkula on niin hidas, etten jaksa/osaa laittaa tänne vielä mitään kuvia. Päivittelen sitten teksteihin kuvia kun saadaan se oikea Internetti, koska se sitten lienee.

Myrskyä ilmassa

Tänään oli Juhan vuoro oksentaa, reilun vuorokauden minun jälkeeni. Voimat vähissä koko porukalla ja Pihla lisää huudollaan vettä myllyyn. En tiedä onko sillä koti-ikävä, kuuma, nälkä, yleinen vitutus, hammaskipu, oma tahto, sisätila-ahdistus vai mikä mutta aikamoista meuhkaamista sen päivät ovat olleet pitkään. Raivo-Riitan mielenosoitukset eivät paljoa innosta kun vielä itsellekin iski tässä kaikessa väsymyksessä ja sairastelussa hirveä koti-ikävä ja ahdistus.

Myrskyävä mieleni saikin sitten viilennystä illalla oikein kunnon ukkosmyrskyn merkeissä. Äänet olivat valtavan räjähtäviä, salamat kirkkaita ja ritiseviä, vettä satoi vaakasuunnassa ikkunoista ja ovista sisään. Sitten alkoikin taivas rummuttaa isoja rakeita. Kiirehdimme sulkemaan luukut ja sammuttamaan kaikki laitteet. Varmuuden vuoksi laitoin vielä kaikki sähköpistokkeetkin off-asentoon. Keittiön pöytämme oli jäänyt ulos grillailun jäljiltä ja nyt siitä yksi kulma mukavasti kipristää. Myös Pihlan rattaat saivat kunnon vesipesun ja testattiin samalla kuinka hyvin auto kestää rakeita.

Eiköhän se mielikin tästä pian taas tyynny, kuten tuo myrskykin. Vähän mua jopa pelotti!

Ensiaskeleita

Täällä ollaan oltu viikko ja ensiaskeleemme uudessa maassa tuntuvat melkoisilta harppauksilta. Pihla on kuluttanut konttaamalla melkoisen monen viraston ja kaupan lattioita. Juha jaksaa ahkerasti istua ja jauhaa hyvänpäivänjuttuja joka luukulla (Hello! - Hi, how are you? - I'm fine thanks, how are you? - Grreat!)

Mutta nyt meillä on
- kännykkäliittymä
- navigaattori
- pankkitilit ja pankkikortit
- ajokortit haettuna
- Juhan veronumero haettuna (no ok, sen sai netistä)
- Medicareen rekisteröidytty
- oma kämppä!!
- ja kaksi patjaa.

Patjakaupoilla tulikin sitten lisää ensiaskeleita. Pihla seisoskeli itsekseen hytkyen taustalla soivan musiikin tahdissa ja siitä vaan lähti tallustelemaan, ja vieläpä pois päin meistä :D Viisi askelta taisi ehtiä taivaltaa kunnes kupsahti kontilleen ja kurkkasi taakseen hymyillen. Ihana <3 Eikän siinä äiti voinut muuta kuin purskahtaa itkuun, niin liikuttavaa oli tuo neidin touhuilu!

Ilman avaimia.

Minulla on ollut aina iso avainnippu: oman kodin avain, avain Tuijalle, työhuoneen ja -postihuoneen avaimet, pullon avaaja, auton avain, pyörän avain. Kun oli aika lähteä lentokentälle Myllykoskelta, kävin etsimään avaimiani. Pitäähän ne aina muistaa ottaa mukaan. Mutta eihän minulla ollut enää jäljellä kuin avaimenperä! Jollain tasolla vasta nyt tämä koko tilanne konkretisoitui ja ajatus tuntui hullulta ja surulliselta - minulla ei ole enää avaimia mihinkään. Ajatus uusista avaimista tuntui vielä liian kaukaiselta, vähän jopa raskaalta ja samalla kutkuttelevalta. Nyt on aika sulkea nämä ovet hetkeksi ja lähteä toiselle puolelle maapalloa.